9. Settle Down

Aamu oli jo pitkällä hieman sumuisessa Starlight Shoresissa. Kaupunkilaiset olivat kuitenkin vielä väsymyksen turruttamia, joten ilmapiiri oli rauhallinen ja hiljaisa.

Posteljoonityttö sentään jaksoi hymyillä, joka päiväisistä aikaisista herätyksistään huolimatta. Yleensä postin jako kierrokset sujuivat nopeasti ja vaivatta, mutta tänään tyttö oli saanut kokea pienen säikähdyksen huomattuaan erään talon omistajan istuvan yksin terassillaan. Nainen oli kuitenkin vain hymyillyt ujolle tytölle, joka oli kompastua naisen jalkaan ja sen jälkeen hieman nolostuneena jättänyt nopeasti lehden maahan ja pinkonut sitten pyörällään pois niin nopeasti kuin hämmennykseltään kykeni.

Zoeya tämä kohtaus pelkästään huvitti. Eihän se ollut tyttö paran vika, että hän oli aamuihmisenä jo nyt istuskelemassa ulkona tunkkaisten sisätilojen sijaaan. Viileä tuuli puhalsi kevyesti vasten Zoeyn kasvoja, kun hänen katseensa osui tiellä liikkuvaan karvaiseen olentoon.

Koko kaupungille tuttu kulkukissa tapsutteli rauhallisesti talon ohi reagoimatta Zoeyn kiinnostuneeseen tuijotukseen lainkaan. Zoey seurasi kissan liikkeitä kiinnostuneena ja samalla hänen ajatuksensa harhailivat menneeseen, aikaan, jolloin hän oli asunut omakotitalossa äitinsä, sisarensa ja kissan kanssa.

Zoeyn ajatusten kulku katkesi oven liukuessa auki ja tuttujen askelien lähestyessä. Zoeyn katse pysyi yhä tiukasti kiinni kulkukissassa, joka oli jäänyt pyörimään ympyrää talon eteen. Zoey ei liikahtanut vielä silloinkaan, kun Jape istuutui sanaakaan sanomatta hänen viereensä ja tuijotti hiljaa kaukaisuuteen.

Lopulta Zoey kuitenkin kyllästyi hiljaisuuteen ja painoi päänsä Japen olkapäälle ennen kuin kysyi: "Joko teit kaiken?"
"En", Jape vastasi ja sai Zoeyn huokaisemaan hiljaa. "Ja apu kelpaisi kyllä."
"Varmasti niinkin, mutta valitettavasti sitä ei tarjota", Zoey vastasi hymyillen ja jatkoi: "Minä sanoin jo: Minä hoidan oman osani muutosta ja sinä omasi eikä apua heru."

Zoey laskeutui alas terassilta ja käveli hiljaisin askelin tutustumaan tarkemmin kulkukissaan. Kissa vaikutti pitävän Zoeysta, tai ainakaan se ei sähissyt tai arastellut ollenkaan.
Varmaankin jo tottunut ihmisiin, Zoey ajatteli ja hymyili pienesti kissalle.

"No kulkukissoille sinulla on ainakin aikaa", Jape mutisi ja katsoi tiukasti kissaa, joka puolestaan tuijotti innostuneena Zoeyyn.
"Ainakaan ne eivät valita koko ajan", Zoey vastasi ja huitaisi ötökän pois jalaltaan.

"Älä viitsi", Jape sanoi ja silitti kevyesti Zoeyn poskea.
Zoeyn kasvoille levisi onnellinen hymy, mutta sanoi sitten kuitenkin tiukasti: "En silti auta."

"Tiedän", Jape vastasi hiljaa ja vetäisi Zoeyn lähelleen.
Suudelma ehti kestää vain hetken, kun Jape irrottautui ja lähti takaisin sisälle jatkamaan töitään.

"Miehet ovat sitten outoja tapauksia", Zoey sanoi naurahtaen ja nosti kulkukissan syliinsä. Kissa naukui myöntävään sävyyn ja Zoey nauroi pirteästi.

*****

Muutaman viikon jälkeen Zoeyn päivät kävivät tylsiksi ja yksinäisiksi. Jape oli saanut töitä kaupungissa sijaitsevasta bisnesyhtiöstä ja vietti siellä suurimman osan päivästä Zoeyn nököttäessä yksin kotona. Aluksi se ei ollut vaivannut Zoeya yhtään, mutta päivä toisensa jälkeen aika oli käynyt pitkäveteisemmäksi ja viimeistenkin muuttolaatikoiden purkamisen jälkeen tekeminen oli loppunut lähes kokonaan.

Zoeylla ei kuitenkaan ollut aikomusta itse hankkia töitä, vaan hän halusi mieluummin yrittää hankkia rahaa maalaamalla. Olihan hän jo pienestä pitäen rakastanut taidetta ja maalaamista yli kaiken ja halusi jatkaa sitä vielä niin kauan kuin kykenisi. Denise oli joskus kertonut Zoeylle maalanneensa itsekkin nuorempana, mutta tyttöjen synnyttyä kaikki ylimääräinen oli jäänyt syrjään ja lopulta unohtunut lähes kokonaan.

Zoey oli hankkinut uuteen taloon myös pelikonsolin, joka antoi mukavasti tekemistä ja viihdettä. Sekä ääntä muuten hiiren hiljaiseen omakotitaloon. Siitä huolimatta Zoey kaipasi juttuseuraa ja enemmän elämää tyhjään taloon.

Päivät kuluivat ja eräänä keskiviikko aamuna Zoeya ei enää huvittanut mikään: hän oli kyllästynyt pelikonsoliin ja inspiraatio maalaamiseen puuttui kokonaan. Kellon hiljainen tikitys oli vallannut hiljaisen alakerran, jonka ainoat äänet olivat kellon lisäksi Zoeyn hiljainen hengitys ja sydämen lyönnit. Zoey huokaisi hiljaa ja oli aikeissa lähteä yläkertaan, kun puhelin alkoi yhtäkkiä soida kimeästi huoneen toisesta päästä.

"Haloo?" Zoey vastasi nopeasti hieman hämmentyneenä.

"Zoey! Pitkästä aikaa!" kuului pirteä naisen ääni puhelimen toisesta päästä. "Kauanko siitä nyt on tarkalleen?"

"Muutama vuosi kai?" Zoey vastasi ja hänen kasvoilleen alkoi kohota pieni hymy. Hän tunnisti tuon pirteän ja heleän naisäänen missä ja milloin tahansa.

"Taitaa olla... Mutta kuitenkin, kuulin että asut yhä Starlight Shoresissa?" ääni kysyi ja taustalta Zoey saattoi erottaa hiljaista kolinaa.

"Kyllä, yhä", Zoey vastasi ja naurahti hiljaa. Hänelle ei ollut koskaan edes tullut mieleenkään muuttaa toiseen kaupunkiin, niin kuin Cleo.

"No, sitten minulla on sinulle hyviä uutisia! Muutin sinne itsekin pari viikkoa sitten ja mietiskelin tässä eilen että voisitkohan tulla käymään? Tiedäthän, muistelemaan menneitä ja niin."

Zoey oli hetken hiljaa ja vastasi sitten hieman epäröiden: "Kaipa minä voisinkin. Tai eikai minulla muutakaan ole."
"Hienoa! Kuule, minun täytyy nyt jatkaa kokkaamista, mutta soitan sinulle kohta takaisin niin tiedät sitten minne tulla ja milloin", nainen sanoi ja lopetti puhelun ennen kuin Zoey ehti äännähtääkään.

"Vai että sillä lailla", Zoey mutisi, laski puhelimen käsistään ja palasi sitten sohvalle odottamaan.

*****

"Siis kauanko sinä aiot täällä vielä olla?" Zoey kysyi ja yritti samalla keskittyä tv:stä tulevaan brittiläiseen komediaan. Ohjelmassa ei ollut minkäänlaista järkeä, mutta Zoeysta se oli ainakin huvittavaa katseltavaa.

"En ole vielä aivan varma, mutta vastahan minä tänne saavuin!" heleä ääni nauroi ja Zoey hymähti vastaukseksi.

"Entäs sinä?" nainen kysäisi pirteästi ja Zoey saattoi kuulla lähenevät askeleet selkänsä takaa. "Millaiset ovat tulevaisuuden suunnitelmat?"

"Hmm... En ole aivan varma", Zoey vastasi hiljaa irrottamatta katsettaan tv:stä.

"Vai niin. Minä kun luulin että sinulla olisi ollut jo pitkä lista tekemistä", nainen nauroi ja istahti sohvalle Zoeyn jalkojen viereen.

Meredith Smith oli ollut Zoeyn paras ystävä jo lapsesta saakka. Meredithin perhe oli kuitenkin matkustellut paljon ja sama oli jatkunut Meredithin lähdettyä vaihto-oppilaaksi Australiaan muutaman kuukautta sen jälkeen kun tytöt olivat kasvaneet teini-ikään. Sen jälkeen Meredith oli ryhtynyt valokuvaajaksi ja matkustellut itsekseen ympäri maailmaa ottaen ja myyden valokuvia maailman joka kolkasta. Ja nyt hän oli palannut ainakin hetkeksi takaisin Zoeyn elämään.

"No, onkos mitään uutta?" Meredith tiedusteli ja vilkaisi sivusilmällä ilmeetöntä ystäväänsä.

"Jaa-a... No, lähtösi jälkeen on tapahtunut yhtä ja toista, mutta taidat silti jo tietää kaiken", Zoey vastasi ja huokaisi hiljaa.

"Niin. Sähköpostit ovat ihmeellinen keksintö", Meredith sanoi naurahtaen ja edes odottamatta vastausta hän jatkoi: "Asutte siis kahdestaan, sinä ja Jape?"

"Niin", Zoey vastasi ja kurtisti hieman hämmentyneenä kulmiaan.

"Entäs onko teillä yhtään ylimääräistä tilaa?" Meredith jatkoi kyselyään ja Zoey nyökkäsi hitaasti.

"Miksi edes kysyt?" Zoey kysyi ja katsahti Meredithiin kysyvästi.

"No siksi", Meredith aloitti ja pomppasi ylös sohvalta. "että minulla on sinulle pieni yllätys."

"Millainen muka?" Zoey kysyi ja käänsi katseensa kokonaan pois tv-ohjelmastaan, joka oli muuttunut vain sekopäisemmäksi sekunti sekunnilta. "Kasa vaatteita ja kenkiä?"

"Odota hetki niin näet!" Meredith vastasi pirteästi ja katosi nurkan takana olevaan huoneeseen.

Zoey laski jalkansa lattialle ja huokaisi syvään. Mitä niin isoa Meredith olisi muka voinut hankkia, että lisätilaakin tarvittiin? Suuren kopion jostain valokuvastaan? Zoey huokaisi uudestaan ja tuijotti mietteliäästi lattian läpi kipittävää hämähäkkiä. Olihan talossa vielä kaksi ylimääräistä huonetta yläkerrassa, mutta Zoeylla oli niille jo käyttötarkoitus...

Zoeyn ajatukset katosivat sillä samaisella sekunnilla, kun Meredithin pirteä ääni palasi ja olohuoneeseen kipitti pieni musta koira. Koira katseli uupuneesti ympärilleen kuin vasta heränneenä ja tassutteli nopeasti maton halki Zoeyn jalkoihin.

Zoey ja koira tuijottivat hetken äänettömästi toisiaan, kunnes koira lopulta hyppäsi ketterästi sohvalle ja kiipesi Zoeyn syliin.

"Sinä annat minulle siis koiran?" Zoey kysyi ja katseli hymyillen koiraa, joka katseli häntä kiinnostuneena.

"Jep", Meredith vastasi ja hymyili.

"Muistelin että teillä oli kissa silloin kun olimme lapsia ja ajattelin, että ehkä haluaisit siihen uuteen kotiisikin hieman enemmän elämää", Meredith kertoi ja katseli hymyillen Zoeya, joka näytti jo nyt pitävän koirasta.

"Niin, Mystic", Zoey vastasi, huokaisi hiljaa ja jatkoi: "Onko tällä muuten jo nimi?"

"Kyllä", Meredith vastasi hymyillen. "Löytöeläinkeskuksen väki kutsui sitä Siruksi. Se tuotiin sinne pentuna sisaruksiensa kanssa ja on siitä asti elänyt siellä odottamassa hakijaa."

"Siru vai?" Zoey toisti ja rapsutti koiran päälakea.

"Olet sinä kyllä suloinen", Zoey leperteli ja Siru äännähti hiljaa.

"Se on kokonaan teidän. Jos vain haluatte sen", Meredith sanoi vakavoituneena.

"Eikai siitä haittaakaan voi olla?" Zoey vastasi naurahtaen ja silitti Sirua.

"Sinä oletkin nyt minun koirani", Zoey mutisi hiljaa ja Siru haukahti iloisesti.

******

Zoey palasi kotiin Sirun kanssa vasta parin tunnin päästä ja pysähtyi heti terassille, nosti Sirun syliinsä ja alkoi puhua sille hiljaisella ja lempeällä äänellä: "Mitenkäs sinusta pitäisi sitten kertoa?"

Siru nuolaisi nopeasti Zoeyn kasvoja ja nainen hymyili hieman.

"No, tuskin se niin hankalaa voi olla", Zoey tokaisi ja hymyili iloisesti koiralle. "Sinähän olet maailman suloisin koira."

"Niin, kyllä tästä selvitään", Zoey jatkoi ja silitti Sirun päälakea. "Sitä paitsi, olet varmasti pienempi yllätys kuin eräs toinen asia."

Zoey huokaisi syvään, liutti ulko-oven auki ja asteli sisälle Siru sylissään. Zoey oli ehtinyt jo toivoa, että Jape olisi ollut taas ylitöissä ja hän olisi saanut lisäaikaa miettimiseen, mutta sen sijaan hän törmäsi mieheen heti sisälle astuttuaan.

"Terve", Zoey huikkasi nopeasti sohvalla istuvalle Japelle ja yritti sitten kävellä nopeasti yläkertaan, mutta yritys loppui Japen noustessa ylös ja kävellessä paikoilleen jähmettyneen Zoeyn luo.

"Missäs sinä olet ollut?"

"Meredithin luona", Zoey vastasi lyhyesti, vaikka tiesikin ettei Japella ollut aavistustakaan kuka Meredith oli.

"Meredithin?" Jape toisti ja katsoi kysyvästi Zoeya.

"Niin...", Zoey vastasi miettien, oliko Jape vielä edes huomannut koiraa. "Vanha ystävä."

"Ja kukas tuo on?" Jape kysyi ja tuijotti merkitsevästi Sirua, joka vastasi tuijotukseen ilmeettömällä katseella.

"Tämä on Siru", Zoey vastasi ja kuin merkistä koira haukahti iloisesti. "Meredith antoi sen minulle."

"Antoi sinulle?" Jape toisti äänellä, joka sai Zoeyn kiristelemään hampaitaan epätoivoisesti.

"Niin. Lahjaksi", Zoey sanoi äänellä, joka hiljeni koko ajan. "Hankki kuulemma löytöeläinkeskuksesta ja sanoin jo, että voimme pitää sen."

Japen ilme muuttui nopeasti: hämmentyneestä epäileväksi ja monen Zoeylle tulkitsemattoman ilmeen jälkeen hieman ärtyneeksi.

"Enpä tiedä...", Jape aloitti, mutta Zoey avasi samantien suunsa keskeyttäen miehen puheen.

"Ja miksei? Talossa on kyllä tilaa ja muutenkin saan viettää päivät yksin sinun ollessasi koko ajan töissä", Zoey tokaisi ja katsoi tiukasti poikaystäväänsä.

"No jostainhan sitä rahaa on saatava", Jape tokaisi, mutta huokaisi kuitenkin. "Mutta olet oikeassa. Täältä löytyy tilaa ja uskon kyllä talon olevan päivisin hiljainen."

"Hienoa!" Zoey huudahti ja hymyili voitonriemuisesti Japen pyörittäessä silmiään.

"Kuulitkos Siru?" Zoey puheli lempeästi koiralle laskiessaan sen lattialle. "Sinä saat nyt asua meillä."

Zoey katseli hetken Sirua, joka tassutteli hitaasti ympäriinsä tutkien ympäristöä häntä heiluen. Zoey hymyili iloisesti ja  sanoi sitten hiljaa osoittaen sanansa vieressä seisovalle Japelle: "Tästä tulee hienoa. Sinä, minä, Siru ja vauva."

"Mitä?!" Jape kysyi ja Zoey vilkaisi nopeasti miestä, joka näytti kuin puulla päähän lyödyltä.

"Niin, tuota..", Zoey mutisi ja iloinen hymy muuttui hetkessä hermostukneeksi. "On jotain muutakin kuin uutta kuin koira."

Jape tuijotti ilmeettömästi Zoeya, joka hieman änkyttäen alkoi lopulta puhua: "Niin, että... Tiedän ettei perheen perustaminen kuulunut suunnitelmiin ihan vielä, mutta silti..." Zoey huokaisi syvään ja jatkoi sitten yrittäen palauttaa vähitellen hyytyvän hymynsä. "Minä olen raskaana."

"Sinä olet...", Jape toisti ja kurtisti kulmiaan. "Varmasti?"

"Varmasti", Zoey naurahti hiljaa ja katsoi odottavasti Japea.

Taloon lankesi hiljaisuus ja ainoat äänet olivat kellon jatkuva tikitys ja Sirun hiljainen kuorsaus. Koira oli asettunut taloksi yllättävän nopeasti, mutta Zoeysta se oli vain hyvä. Toisin kuin tämä hiljaisuus, joka ahdisti ja kammotti Zoeya. Mitä jos Jape ei haluaisikaan lasta?

Zoey oli jo avaamassa suutaan, kun Jape jo vetäisi tämän lähelleen ja halasi lempeästi Zoeya, joka tunsi helpotuksen aallon sisällään.

"Kyllä tästä selvitään", Jape sanoi ja hymyili hieman. "Aivan varmasti."

"Ei se minua huoletakkaan", Zoey vastasi naurahtaen ja hymyili. "Minua huoletti vain sinun reaktiosi."

Jape halasi Zoeya nopeasti vielä kerran ja sanoi sitten lähtevänsä yläkertaan valmistelemaan joitain paperitöitään jättäen Zoeyn hymyilemään itsekseen keskelle olohuonetta ja kuuntelemaan Sirun hiljaista tuhinaa lattialla.

*****

"Se on kasvanut jo paljon", Meredith päivitteli tunnustellessaan Zoeyn vatsakumpua, joka oli kasvanut jo suureksi.

"Tarkoitatko vauvaa vai vatsaani?" Zoey kysyi naurahtaen ja Meredith hymyili pirteästi.

Aika oli kulunut kuin siivillä ja Zoey oli onnellisempi kuin ikänä aikaisemmin elämässään. Myös Jape oli vähitellen oppinut iloitsemaan tulevasta lapsesta, mutta kaikkein eniten raskaudesta oli innostunut Meredith, jonka mielestä mikään ei ollut parempaa kuin suloiset taaperot tai lapset leikkimässä pihamaalla kesäpäivisin.

"Milloin sen muuten pitäisi syntyä?" Meredith kysyi ja Zoey saattoi nähdä innostuksen ystävänsä silmissä, vaikka tämä yrittikin kovasti hillitä intoaan.

"Laskettuun aikaan on itse asiassa vain pari viikkoa", Zoey vastasi ja vastaus sai Meredithin nyrpistämään nenäänsä.

"Vasta silloinko?" Meredith mutisi valittavaan sävyyn ja väänsi kasvoilleen lapsellisen mökötys-ilmeen.

"Miten niin muka "vasta"? Minusta sopivampi sana olisi jo", Zoey nauroi ja Meredith pyöritti silmiään.

"Miten muuten se poikaystäväsi suhtautuu siihen, että teitä on täällä kohta kolme?" Meredith kysäisi, mutta Sirun tassuteltua alakertaan hän korjasi hymyillen: "Siis kolme ja koira."

"Hyvin", Zoey vastasi huokaisten, mutta jatkoi sitten hieman hiljempaa: "Tai ainakin niin hän väittää."

"Älä huoli, kyllä hän tottuu. Sitä paitsi, ette te muutenkaan kahdestaan olisi koko loppuelämäänne viettäneet", Meredith vastasi ja taputti lohduttavasti Zoeya olkapäälle.

"Niinpä kai", Zoey vastasi hiljaa huokaisten ja kohautti hymyillen olkapäitään.

"Mutta teistä tulee vielä onnellinen pikku perhe", Meredith jatkoi pirteästi ja sai Zoeyn hymyn levenemään entisestään.

"Niin. Kohta sinäkin pääset tänne maailman hulinaan mukaan", Meredith puheli Zoeyn vatsalle saaden Zoeyn nauramaan hiljaa.

Meredith oli jaksanut olla Zoeyn tukena ja turvana raskauden aikana enemmän kuin oli tarpeen. Meredith tuntui kuitenkin nauttivan olostaan ja Zoey tiesi Meredithin masentuneen kuullessaan, että hänelle oli hankittu viikon päästä alkava työmatka Kiinaan. Zoey oli kuitenkin lohduttanut ystäväänsä ajatuksella siitä, että Meredithin palattua vauva odottaisi häntä täällä varmasti ja Meredith saisi helliä ja hoitaa sitä sydämensä kyllyydestä.

*****

Oli tavallinen arkiaamu, kun Zoeyn synnytys käynnistyi. Jape oli jo ehtinyt lähteä töihin toimistolle ja Meredith lähtenyt viisi päivää sitten haikein mielin Kiinaan työmatkalleen. Zoeya ei yllättänyt synnytyksen alun aiheuttamat kivut tai sen alkaminen muutaman päivää ennen laskettua aikaa. Ja ihmettelyn sijaan Zoey oli samantien soittanut ensin itselleen taksin, ilmoittanut Japelle ja lopulta heittänyt kännykkänsä jonnekin sohvan alle ja sanonut Sirulle palaavansa varmasti piakkoin.

"Tässä sitä nyt mennään", Zoey huokaisi äänettömästi itselleen ja ajatteli sitten pieni hymy kasvoillaan sitä, että pian hänellä olisi oma pieni perhe. Hän, Jape, Siru ja vauva.