5. At Last

"Sinäkö väität, että he haluavat muka tavata minut?" Denise kysyi jo kymmenettä kertaa.
Aamu oli alkanut aurinkoisena ja kauniina Starlight Shoresissa. Denise oli antanut Ninan nukkua patja kasalla viime yön ja jo aamu varhain molemmat olivat heränneet keskustelemaan siitä, miksi Nina oli tullut Denisen luo. Selitys oli ollut yksinkertainen, mutta se tuntui Denisestä silti epäuskottavalta.
"Ja vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen?"

"Niin, luulin sen olevan jo selvää", Nina vastasi huokaisten tylsistyneenä.
Denise huokaisi ja katsahti siskopuoleensa. "Miksi?"
"Äiti haluaa nähdä sinut! Mitä erikoista siinä muka on, että äiti haluaa nähdä oman tyttärensä?"

"No miksei hän sitten tullut katsomaan minua orpokotiin jo vuosia sitten?" Denise tuhahti ja katsoi huulta purren Ninaa.
"Hän eli siinä uskossa, että olisit jo saanut uuden perheen", Nina vastasi ja katsoi Deniseä. "Mistä hän olisi voinut tietää että olit yhä siellä?"
"Hän olisi voinut edes tulla katsomaan! Vai oliko sekin liikaa pyydetty?"

Nina huokaisi ja vaihtoi taas asentoa.
"Kuule, usko mitä haluat", hän sanoi. "Mutta äiti on jo vanha ja toivoisi näkevänsä sinut vielä kerran. Hän haluaa nähdä, millaiseksi olet kasvanut ja kuulla mitä elämässäsi on vuosien varrella tapahtunut."
"No ota minusta valokuva ja kerro, että päästyäni siitä orpokodista olen saanut itselleni asunnon, työn, lopputilin, kissan ja kaksi lasta. Lisäksi uuden ystävän ja ehdinpäs vielä matkailla Egyptissä, rakastua idioottiin ja kärsiä omista lapsuuden muistoistani."

"Älä viitsi, Denise. Tulisit nyt", Nina pyysi ja katsoi anelevasti Deniseä.
Denise vaipui hetkeksi ajatuksiinsa: hän voisi vihdoinkin nähdä äitinsä ja kuulla vihdoinkin selityksen sille, miksi hänet oli orpokotiin jätetty. Lisäksi hän voisi toteuttaa vanhan äitinsä toiveen... Mutta toisaalta, miten se häntä enää auttaisi? Hän oli jatkanut elämäänsä ja päässyt muistoistakin viimein eroon. Olisiko menneeseen palaaminen vain virhe?

"En."
"Mitä?" Nina kysyi hämmentyneenä.
"Kuulit kyllä. En tule", Denise vastasi päättäväisesti.
"Mu-mutta... Mikset?" Nina änkytti ja hämmennys kuului hänen äänestään ja näkyi silmistä.

"Olen jatkanut elämääni. En halua palata menneeseen muistelemaan kamalaa elämääni tai surkeaa lapsuuttani."
"Mitä minä muka äidille sanon?" Nina kysyi.
"Sano, että olen jatkanut eteenpäin, enkä usko menneeseen palaamisen olevan hyvä ajatus. Ja jos huvittaa, kerro että vaikka hän hylkäsikin minut, rakastan häntä niin paljon kuin kykenen", Denise vastasi ja puri taas kevyesti huultaan. Pieni ääni hänen päässään huusi, että hänen pitäisi mennä, kertoa Ninalle että mikään ei olisi sen mukavampaa tai parempaa, mutta hän ei kuitenkaan tehnyt niin. Denise aikoi pysyä päätöksessään, kävi miten kävi.

"Jos tosiaan haluat niin", Nina mutisi, nousi ja käveli ovelle.
"Mutta, jos kuitenkin muutat mieltäsi", Nina huikkasi ennen ovesta astumista. "Pysyn täällä vielä hetken, joten ota vain yhteyttä niin saavun tänne niin nopeasti kuin vain pääsen."
"Älä huoli, ei sinun tarvitse enää tulla tänne", Denise vastasi värittömällä äänellä.
Nina kohautti hieman olkapäitään ja katosi sitten ovesta lämpimään aamuilmaan. Denise huokaisi hiljaa. Hän ei ollut varma, oliko nyt tehnyt oikein. Olisiko hänen sittenkin pitänyt lähteä Ninan mukaan...

*****

Viikonloppuna juhlittiin kaksosten syntymäpäiviä perheen kesken. Eli toisin sanoen paikalla oli synttärisankareiden lisäksi vain Denise ja Mystic, joka juhla hetkellä nukkui sikeästi tyynyllään seinän takana. Denise ajatteli taas kerran, miten nopeasti aika lensikään: tytöt aloittaisivat jo huomen aamulla koulun ja tällä vauhdilla ei kuluisi kauaakaan, kun he jo saavuttaisivat teini-iän. Jos ajan vain voisi pysäyttää tai edes hidastaa...

Tytöistä kasvoi suloisia lapsosia! Zoey muistutti yhä enemmän ja enemmän äitiään, kun taas Cleosta erotti hieman isänsä piirteitä. Denise katseli haikeuden ja ylpeyden sekaisin tuntein tyttäriään, jotka sanaakaan sanomatta valmistautuivat nukkumaan menoon.

Denise oli hankkinut tytöille kerrossängyn tilan puutteen vuoksi. Kerrossänky oli tällä hetkellä asunnon värikkäin osuus. Katsellessaan asuntoa Denise päätteli, että uuden talon ostaminen olisi viimeistään tyttöjen teini-ikään tultua melkein pakollista.

Tytöt nukahtivat heti laskettuaan päänsä tyynyihinsä. Denise katseli vielä hetken sivummalta nukkuvia tyttöjä hymyillen. Vähitellen hänen päähänsä kuitenkin eksyi kaksi ajatusta:

1. Nina, joka yhä oli kaupungissa ja odotti Denisen muuttavan mieltään

2. Youssef, joka yhäkään ei tiennyt tytöistä

Denise pudisti kevyesti päätään: hän ehtisi murehtia asioita myöhemminkin. Nyt ainoana huolen aiheena oli nukahtaminen, sillä aamulla olisi aikainen herätys: tytöt aloittaisivat koulun ja Denisellä oli työhaastattelu. Toivottavasti yöunet olisivat rauhallisia ja kauniita.

*****

Maanantaina tytöt heräsivät tavallista aikaisemmin: Zoeya jännitti tuleva ensimmäinen koulupäivä, kun taas Cleo vain halusi varmistaa olevansa ajoissa ja antaa hyvän ensivaikutelman sekä opettajille että oppilaille. Kahdeksalta koulubussi viimein pysähtyi asuntolan eteen ja kuski painoi bussin torvea saapumisen merkiksi. Zoey ja Cleo istuivat vieretysten bussin ensimmäisille penkeille tyhjään koulubussiin. Kuski selitti muiden oppilaiden tulevan vasta myöhemmillä pysäkeillä, joten tyttöjen ei tarvitsisi huolehtia olevansa koulun ainoat uudet oppilaat.

Denise jäi vielä hetkeksi kotiin valmistamaan aamiaista. Hän oli herännyt hieman liian myöhään ehtiäkseen tekemään aamiaista tytöille, joten hän sai syödä yksin. Toisaalta yksin oleminen antaisi Deniselle hetken aikaa rauhoittua ja valmistautua kunnolla myöhemmin alkavaan työhaastatteluun. Denise oli päättänyt hakea lehtinaisen paikkaa juornalismi uralta. Kirjoitustaitoja hänellä jo oli ja niistä olisi varmasti hyötyä työssä.

Puolen päivän aikoihin Denise lopulta saapui korkean rakennuksen eteen Starlight Shoresin keskustaan. Vielä ennen sisälle astumista Denise kokosi nopeasti ajatuksensa, hengähti syvään ja asteli hitain askelin sisälle vaaleanharmaaseen käytävään.

*****

Denise palasi vasta iltapäivän loppupuolella takaisin kotiin. Denise oli erittäin tyytyväinen itseensä juuri sillä hetkellä, sillä työhaastattelu oli sujunut toivottua paremmin. Denisen entinen pomo oli kaikesta huolimatta antanut hänelle hyvät suositukset ja Denisen kokemus kirjoittamisesta oli hyvä lisä. Parin tunnin odottaminen oli palkittu lyhyellä keskustelulla ja sen jälkeen hänelle olikin jo kerrottu ilouutiset: hän oli saanut kuin saanutkin työn ja vaikka palkka ei vielä suuri ollutkaan, ahkeralla työskentelyllä pääsisi pian ylenemään.

Denise ei ollut vielä ehtinyt paria metriä peremmälle, kun Zoey jo juoksi äitinsä luokse ja alkoi puhua nopeaa tahtia kuin hätääntyneenä.
"Äiti! Äiti!" Zoey huusi ja pysähtyi Denisen eteen kasvoillaan uteliaisuuden ja huolen sekainen ilme.
"Joku mies tuli tänään kyselemään sinua ja hän on odottanut täällä siitä asti."
Denise katsoi hämmentyneenä tyttärensä kasvoja ja nosti vasta sitten katseensa nähdäkseen vieraansa.

Youssef. Olisihan se pitänyt arvata, Denise ajatteli ja huokaisi hiljaa.
Youssef istui liikkumatta puisella tuolilla ja katseli odottavasti Deniseä ja Zoeya, joka yhä tuijotti äitiään.

"Kultapieni, missä siskosi on?"
"Ulkona altaalla", Zoey vastasi hämmentyneenä.
"Menisitkö hänen luokseen hetkeksi?" Denise pyysi vakavalla äänellä.
"Mut-"
"Menisitkö, Zoey?" Denise pyysi nyt käskevään sävyyn.

"Kyllä äiti", Zoey mutisi poistuessaan hitaasti asunnon puisesta ovesta hämärään iltaan. Zoey yritti vielä nähdä sisälle olkansa yli, mutta mitään nähtävää ei vielä ollut: Denise seisoi hiljaa paikallaan ja Youssef istui ääneti ja tuijotti Deniseä ja lähtevää Zoeya ilmeettömästi. Hieman pettyneenä Zoey sulki oven ja lähti kävelemään ulkona sijaitsevaa uima-allasta kohti.

Siskonsa Zoey löysi epäilyjensä mukaan uima-altaalta. Tai tarkemmin altaasta, jossa Cleo oli jo hetken uinut yksikseen ympyrää. Zoey pulahti heti Cleon seuraksi ja aloitti yhteisen hetken roiskuttamalla vettä siskonsa kasvoille.
"Mitä sinä teet?!" Cleo huudahti ärtyneesti.
"Älä viitsi Cleo, hauskaahan tämä on!" Zoey naurahti ja vastaukseksi sai roiskeet omille kasvoilleen.

Tytöt pitivät myös hengen pidätys kilpailuja, joissa Zoey yleensä voitti. Ja Cleo taas vaati aina uusintaa, minkä ansiosta leikkimielinen kisailu jatkui pitkään. Zoeya kuitenkin mietitytti samalla, mitä asunnossa mahtoi tapahtua.

"Hahaa! Voitin taas!" Zoey huudahti noustuaan pinnalle muutaman sekuntia siskonsa jälkeen.
"Hah, pelkkää tuuria", Cleo mutisi hammasta purren ja nousi ylös altaasta itsekseen mutisten.

"Sinä olet huono häviäjä", Zoey sanoi pettyneenä noustessaan vettä valuvana ylös altaasta.
"Ja sinä huijari", Cleo vastasi taaempaa rantatuolistaan.
"Miten hengen pidättämisessä voi muka huijata?" Zoey naurahti ja käveli rantatuolin ja sisarensa luo.

Zoey istuutui rantatuolin viereen viileälle kivilattialle ja katseli hymyillen kaukana näkyviä kukkuloita.
"Kuka se mies mahtaa olla?" Zoey kysyi pitkään kestäneen hiljaisuuden jälkeen.
"Ehkä se on palkkamurhaaja, joka on palkattu tappamaan meidän äiti", Cleo ehdotti.
"Äh, älä viitsi!" Zoey puuskahti kyllästyneenä. "Olin tosissani."
"No mistä minä muka tietäisin?" Cleo vastasi ärtyneenä. "Ehkä se on sitten alien."
"Niin, ehkäpä", Zoey huokaisi ja pyöritti silmiään.

"Zoey, älä mieti sitä", Cleo sanoi hetken kuluttua. "Hän saattaa vain olla joku tavallinen turisti. Ja jos ei ole, ainahan äiti voi heittää häntä jollain."
"Sinä ja sinun ideasi", Zoey naurahti ja tökkäsi siskonsa jalkaa.
Molemmat nauroivat hetken, kunnes heidät keskeytti ylhäältä kuuluva huuto: "Zoey! Cleo! Sisälle sieltä!"
"Meidän pitää varmaan nyt mennä", Zoey mutisi ja nousi lähteäkseen.
"Mene vain, minä tulen kohta perästä", Cleo vastasi ja hyppäsi sitten takaisin altaaseen.

Zoey vaihtoi nopeasti vaatteet ja lähti sitten nopein askelin kohti aulaa. Aulan lasisista ikkunoista ja ovesta hän saattoi nähdä kauempana olevan taksin, joka oli juuri lähtenyt. Ja jos katsoi oikein tarkkaan, hän saattoi erottaa miehen hahmon taksin takapenkillä.

Zoeyn askeleet vaihtuivat matkan puolivälissä juoksuksi ja hän kipitti loppu matkan niin nopeasti kuin pystyi. Ovi melkein lensi auki, kun Zoey juoksi sisälle etsimään äitiään.
"Äiti?" Zoey kysyi kutsuvasti keittiössä.
"Niin?" kuului Denisen vastaus seinän takaa.

Zoey löysi Denisen sänkyjen luota Mystic sylissään. Kissa näytti nauttivan saamastaan huomiosta, eikä Denisekään näyttänyt surulliselta tai vihaiselta. Itse asiassa Denise tunsi olonsa hyvin... helpottuneeksi. Vuosia kertomatta jääneet ja häntä siksi vaivannut asia oli nyt hoidettu ja hän voisi jättää Youssefin ja kaiken muunkin siihen mieheen liittyvän taakseen ja unohtaa. Denise rapsutti Mysticin korvia ja kissa kehräsi hiljaa.

"Äiti!" Zoey huudahti nähtyään Denisen ja Mysticin, joka seurasi katseellaan Zoeyn kävelyä äitinsä luo.
"Mitä nyt?" Denise kysyi hämmentyneenä. "Ja mihin Cleo jäi?"
"Hän sanoi tulevansa pian", Zoey vastasi ja jatkoi: "Mutta ensin minä haluan tietää yhden jutun. Kuka se mies oli?"
Denise oli pitkään hiljaa. Hän mietti tarkasti kertoisiko Zoeylle ja olisiko tyttö vielä kyllin vanha ymmärtämään. Ehkä, ehkä ei.

"Se mies on... Eräs egyptiläinen jonka tapasin matkallani siellä vuosia sitten", Denise kertoi, mutta Zoeyn kysyvä ilme sai hänet selittämään lisää.
"Hän on myös...", Denise mietti hetken mitä sanoisi, mutta päätti lopulta vain kertoa asiat niin kuin ne olivat. "Sinun ja Cleon isä."
Hiljaisuus lankesi asuntoon: Zoey tuijotti epäilevä ilme kasvoillaan äitiään ja Denise odotti tytön sanovan jotain, mitä tahansa.

Hiljaisuuden venyttyä tarpeeksi Zoey avasi vihdoin suunsa.
"Jos hän kerran on meidän isä, miksi hän lähti?" Zoey kysyi ja katsoi kysyvästi äitiään.
Denise huokaisi hiljaa ja raskaasti.
"Kultapieni, asiat eivät aina mene niin yksinkertaisesti."
"Miten niin?" Zoey jatkoi kyselyään. Mikseivät asiat voineet mennä niin yksinkertaisesti?

"Hänellä on jo oma elämä Egyptissä, eikä kaipaa meitä. Hän ei halua olla osana teidän tai minun elämää tämän enempää", Denise selitti, mutta ainoa vastaus oli Zoeyn entistä hämmentyneemmät kasvot.
"Ymmärrät, kunhan kasvat", Denise huokaisi ja yritti hymyillä hieman.
Hiljaisuus jatkui, kunnes Mystic päästi hiljaisen naukaisun ja Denise muisti pitävänsä kissaa yhä sylissään.

"Menehän sitten", Denise mutisi kissalle laskiessaan sen lattialle. Mystic epäröi hetken ja lähti sitten tassuttelemaan kohti lasista ovea asunnon perällä. Kissa ei ollut ollut koko päivänä ulkona ja pieni yöllinen lenkki voisi tehdä sille hyvää.

Zoey oli seurannut äitiään ja koska Denise ei enää keksinyt miten selittää Youssefista paremmin, hän kumartui ja halasi tytärtään tiukasti.
"Minä rakastan teitä enemmän kuin mitään muuta. Ja vaikkei teillä isää olisikaan, niin uskon että pärjäämme vallan mainiosti", Denise sanoi Zoeylle ja tyttö vastasi hiljaa myöntävästi.
Denise irrottautui halauksesta ja sanoi sitten hymyillen: "Menehän nyt hakemaan se siskosi."
Zoey pinkaisi iloisena ulos ja vain puolta minuuttia myöhemmin ulkoa kuului Zoeyn kovaääninen huuto Cleolle. Denise hymyili itsekseen ja yhtäkkiä hänen päähänsä pälkähti ajatus. Ajatus, jota hän ei ollut ennen ajatellut.

*****

"Kauanko teillä vielä voi kestää?" Nina valitti kyllästyneellä äänellä oven luota.

Matkatavarat oli jo viety alhaalla odottavaan taksiin, mutta Denise oli halunnut vielä varmistaa kaiken olevan hyvin asunnossa.

"Kohta alkaa olla jo myöhä ja Appaloosa Plainssiin kestää muutenkin ikuisuus autolla", Nina jatkoi valittavaan sävyyn.

"Ole nyt edes hetki hiljaa, kiitos", Denise huokaisi ja Nina pyöritti silmiään.

"Minä menen jo!" Cleo huusi intoa täynnä ja juoksi ulos ovesta.

Cleo tuntui olevan hyvin innokas lähdöstä ja isoäitinsä tapaamisesta. Sen takia sinne oltiinkin nyt lähdössä. Denise oli päättänyt, että vaikka tytöillä ei isää tulisi olemaankaan, voisivat he edes tavata muita sukulaisiaan. Denise itse ei ollut vieläkään varma, mitä hänen äitinsä tapaaminen aiheuttaisi hänelle itselleen, mutta sen riskin hän oli valmis ottamaan. Sitä paitsi, huonoista ja vainoavista unista oli ennenkin selvitty.

Zoey oli hieman epävarma lähdöstä. Denisestä jopa tuntui, ettei tyttö luottanut Ninaan tai sitten hän ei vain pitänyt tästä.
"Olemme siellä vain muutaman päivän", Denise sanoi lohduttavasti ja yritti hymyillä.
"Muutaman päivän vain?" Zoey tarkasti ja puristautui vielä tiukemmin Denisen kylkeä vasten.
"Niin. Ja ilmoitin jo kouluun ja harrastuksiin, että olette poissa", Denise selitti ja muisteli samalla, oliko unohtanut jotain.
"Entä Mystic?" Zoey kysyi hiljaisella äänellä.

"Se tulee tietysti mukaan!" Nina vastasi automaattisesti. "Vanhemmilla on iso maatila ja hevostalli, pari hevostakin kai. Tuskin yksi kissa heitä häiritsee. Kunhan se pärjää myös omillaan vieraassa ympäristössä."
"Eiköhän se pärjää. Viettää täälläkin melkein kaiken aikansa ulkona. Tiedä sitten onko se päivisin edes tässä kaupungissa", Denise vastasi hieman poissa olevana. Hänen ajatuksensa pyörivät enimmäkseen vielä matkan järjestämisen ympärillä ja hän yritti päässään vielä luotella kaiken tekemänsä varmistaakseen, ettei vain ollut unohtanut mitään.

Mysticin hiljainen äännähdys sai muut heräämään ajatuksistaan. Kissa vaikutti hieman väsyneeltä, sillä se haukotteli äänekkäästi ja venytteli hieman ennen kuin istahti takaisin Denisen jalkojen juureen.
"Pitäisi varmaankin jo mennä", Denise mutisi ja lähti Ninan perässä ulos.
"Zoey, toisitko Mysticin?" Denise huudahti vielä ennen kuin katosi portaikkoon ja alhaalla odottavan taksin luo.
"Totta kai", Zoey mutisi hiljaa, vaikka tiesikin ettei kukaan kuullut. Ja jos kuuli, kissa tuskin ymmärsi.

"Lähdetäänkö maalle?" Zoey kysyi Mysticiltä, joka katseli hämmmentyneenä Zoeya.
"Haluatko lähteä katsomaan hevosia ja muita eläimiä", Zoey jatkoi puhumistaan ja silitti kevyesti kissan päälakea.
"Vaikket haluaisikaan niin nyt on vain pakko", Zoey huokaisi lopulta ja nosti sitten Mysticin syliinsä. Kissa painoi enemmän kuin miltä näytti, mutta siitä huolimatta Zoey sekä kissa selvisivät molemmat ehjinä alakertaan asti.

Neljä simiä ja kissa saivat viimein ahdettua itsensä taksiin kaikkien matkatavaroiden ja käsilaukkujen sekaan. Nina antoi kuskille osoitteen ja väänsi sitten taksin radion niin kovalle kuin sai. Pirteä poppi ja Ninan hiljainen ääni täyttivät taksin ja toivat ääntä muuten hiiren hiljaiseen iltaan, kun taksi kaarsi mutkasta ja katosi myöhäisillan hämärään.